Vihainen puheenvuoro teille, SMGtä kilpaa disauttavat!

En käynyt pikkutyttönä usein keikoilla. Varmaankin yhtä usein kuin keskiluokkaiset lapset keskimäärin, eli liian vähän. Isäni vei minut ja serkkuni pitkän kinumisen tuloksena Aitoon Kirkastusjuhlille katsomaan Aikakonetta, silloin elettiin 90-luvun puoliväliä. Aikakone veti playbackina ja kaikki olivat kännissä. Serkkuni osti patterikäyttöisen tikkarinpyörittimen, sairaan hienon. Iskä ei suostunut ostamaan sellaista minulle, koska se oli hänen mielestään turhanpäiväistä tilpehööriä ja rahastusta. Niinhän se olikin, mutta silti harmitti ja harmittaa.

Jokunen vuosi myöhemmin koin ensimmäisen massakeikan huuman. Maailma oli kylässä Kaisaniemen puistossa. Ensin mosambikilaiset loikkivat ja kummisetäni haki minulle turva-aidan takaa kulkusen joka oli lentänyt yhden tanssijan mekosta. (Pidin kulkusta kaulassa noin viikon ja Isäni sanoi: ”vastoin yleistä luuloa onnettomuus tulee kello kaulassa”.) Sitten esiintyi Ultra Bra.

Minun siskoni oli karjunut Ultra Brata esikoisalbumin ilmestymisestä saakka ja siten minäkin osasin kaikki biisit ulkoa. Ja jumalauta, oli se siistiä huutaa että ”KUN POLIITIKOT JA HUMANISTIT OLIVAT HILJAA, KATSOIT HITLERIÄ SILMIIN JA SANOIT HÄNTÄ ROISTOKSI”. Ymmärsinkö laulamastani mitään? En tietenkään! Se ei ole olennaista. Olennaista on se, että tuntui helvetin hyvältä ja että muistan tuon tunteen edelleen.

Olin siis päässyt keikoilla käymisen makuun vain todetakseni, että Ultra Bra veteli viimeisiään. Yhtye hajosi kauan ennen kuin ehdin olemaan kännissä keikoilla kuten koko vähemmän urbaani häme Aitoon kirkastusjuhlilla. Onneksi Ultra Bran eli UB:n raunioille perustettiin Scandinavian Music Group eli SMG. Se oli minun pelastukseni. Omistan SMGn jokaisen levyn ja osaan jokaisen kappaleen ulkoa, myönnetään. Koen samaa riemua huutaessani ”TAHDOTKO SUUDELLA KAULAANI PORTTIKÄYTÄVÄSSÄ” kuin kymmenvuotiaana Kaisaniemen puistossa Erwin Rommelin säkeitä tapaillessa.

SMGltä ilmestyi hiljattain kuudes pitkäsoitto Manner. Olen hankkinut oman kappaleeni, kuten tosifanin kuuluukin. Sitä vastoin kuuntelukertoja on kertynyt vasta muutamia, enkä ole aivan varma, mitä mieltä platasta olen. Avausraita Hautojen yli juoksuttaa kylmiä väreitä, muut biisit eivät niinkään, vielä. Joka tapauksessa SMG edustaa elämässäni pysyvyyttä, ikuista lapsuutta ja nuoruutta, ja sitä että voi rytmittää elämänsä jonkin yhtyeen tuotannon mukaan.

Siitä johtuen Manner –albumiin kohdistunut kritiikki vituttaa ja lujaa. http://www.nrgm.fi/kritiikit/scandinavian-music-group-–-manner/

Niille, jotka eivät jaksa tuota kritiikkiä lukea, voin referoida: Manner kuulemma hyödyntää lyriikoissaan pitkäpiimäisyyteen asti luontokuvastoa ja on muutenkin albumina satunnaisten onnistumisen hetkien lisäksi lähinnä ärsyttävä.

Kuten aina, kritiikin antoisin osuus ei ole teksti itse, vaan sen kirvoittamat kommentit, jotka, satunnaisten onnistumisen hetkien lisäksi, ovat lähinnä ärsyttäviä.

Itse SMGn vokalisti ja sanoittaja Terhi Kokkonen on kommentoinut kärkkääseen sävyyn. Tästä Terhiä kritisoidaan. Että pitäisi olla kypsä. Pitäisi olla tyytyväinen että saa tehdä musiikkia. Että 36-vuotias nainen hei. Ihme etteivät kommentoineet että kun on äitikin vielä.

Haluan ensimmäisen ja viimeisen kerran juntata kaikkien päähän, että 36-vuotiaalla naisella on oikeus suuttua, jos hänen tekemäänsä työtä kohtaan hyökätään. Terhin osuutta luonnehditaan latteaksi, epäpäteväksi (klassinen no-mä-osaisin-tehdä-ton-ihan-saman-ja-varmaan-vielä-paremminkin, -NIIN MUTTA KUN ET TEE!), helpoksi, falskiksi, psyykeen päälle käyväksi, vastenmieliseksikin, ai niin, ja voi hellanlettas, vähättelevästi SÖPÖKSI.

Kysyn vaan, kuinka moni osaa suhtautua siihen, että omaa ammatillista osaamista kohtaan hyökätään, ja vielä siten, että suurin osa lukijoista komppaa ja siteeraa tekstin riehakkaita verbaalisia koukkuja? Jos joku tulee sanomaan minulle baaritiskillä, että oletpa paska tossa mitä teet ja vieressä lintukuoro laulaa että pitää paikkansa, niin voin vannoa että leka heiluu. 

Sukupuolella ja iällä ei ole tämän asian kanssa mitään tekemistä. Kyllä jokaisella meistä pitää olla sen verran ammatillista itsetuntoa, että uskaltaa närkästyä siitä jos joku lämpimikseen päättää dissata. Totta kai kommentit voi ”jättää omaan arvoonsa”, mutta siinä vaan helposti käy niin, että ajattelematon kusipää ei tajua loukanneensa. Sama vaara piilee toisaalta myös hyökkäävässä puolustuspuheenvuorossa…

Onhan se oma lukunsa, miten suuttumuksensa ilmaisee. Se, että onko joku 16 vai 36, ei ole kuitenkaan mikään tekijä tässä asiassa. Jos tilastollisesti asiaa mietitään, huomataan varmasti, että vanhat rokkikukot vetävät herneet nenään nuoria muusikoita herkemmin. Ehkä heillä on varaakin siihen, heillähän on kompetenssia ja kokemusta. Mutta niin on Terhilläkin. Hän on ollu suomenkielisen pop-musiikin kärkikaartissa 90-luvun puolivälistä lähtien. Se on 36-vuotiaalle naiselle suhteellisen hieno saavutus.

Kommentoijat tuntuvat olevan erityisen yksimielisiä siitä, että ”ei mullekaan noi Kokkosen lyriikat auennu”. Jos eivät avaudu niin sitten eivät. Se, ettei luontoviittauksia poplyriikassa ymmärrä, ei ole kuitenkaan mikään ylpeilyn aihe. Lainaus itse leipätekstistä: ”Ehkä minä olen tyhmä, mutta en kerta kaikkiaan saa purettua eläinten tai oikeastaan minkään muunkaan metaforallisuutta. En kyllä ole ennenkään ymmärtänyt mitään turskan kalloista, peuroista tai muista luonnon ihmeistä, ettei siinä mitään.” No niin. Esitän itsekin mieluusti urbaania nuorta ihmistä, joka osaa puhua tuotemerkeillä ja milloin minkäkin alakulttuurin tai muotitieteen jargonilla, mutta voi herran tähden, miksi vetää lokaan oikein pieteetillä ensin ja sitten myöntää, että kun enhän mä tästä edes mitään tajua enkä kyllä ole kiinnostunutkaan.

Informaatioisku sinulle, hyvä luonnosta vieraantunut: jos ei luonto nappaa, niin ei nappaa uusi SMGkään. Jos et pidä folkista tai folkahtavasta musiikista, et pidä SMGstä. Jos Terhi Kokkonen vituttaa, niin kyllä vituttaa SMGkin. Silloin viisasta on napsauttaa radio Helsinki pois päältä. Silti: se, että jokin genre ei kolahda, ei tee tuosta genrestä universaalisti paskaa.

Äh, oikeastaan tarkoitus ei ole pilkata sitä, ettei joku ole kiinnostunut SMGstä. Pilkkaan sitä, että ihmiset perustelevat argumenttejaan sillä, että en tajua tai ei kiinnosta. Ja että omasta tietämättömyydestä ja välinpitämättömyydestä tehdään oikein ylpeyden aihe, niin jo ollaan kaukana journalistisesta uskottavuudesta.

Kun minä kuljin kulkunen kaulassa koulussa, meille opetettiin, että mielipideasioista ei sovi mussuttaa. Jokainen aikuinen tietää kuitenkin, että ei pidä paikkaansa. Mielipideasioista jos mistä saa kiistellä. Kolumnit ja kritiikit ovat minulle erityisen rakkaita tekstilajeja juuri siitä syystä, että niissä saa ironisoida, leikitellä kertojanäänellä, kärjistää ja provosoida ja että niihin määritelmällisesti kuuluu mielipiteen muodostaminen ja sen välittäminen.

Se, mitä en sulata, on yliolkaisuus, intohimottomuus ja kaikentietävä oman egon tuuttaaminen mielipiteen muodostuksen kautta. Terävästi asian ilmaisi eräs kommentoija:

”Ehkä teini-iän juuri ylittäneiltä omaa erinomaisuuttaan kyynisyydellään jatkuvasti korostavilta Kyösti Pöysti -klooneilta pitäisi kieltää musiikin kuuntelu?” Vaikka olenkin salaa rakastunut Kyösti Pöystiin, en haluaisi lukea hänen kirjoittamaansa kritiikkiä yhtään mistään, koska päteminen haisee kauas ja pahasti.

Ja faktahan on, että SMG on tehnyt omanlaistaan musiikkiaan ja kehittänyt vuosien varrella soundinsa omaleimaiseksi ja tunnistettavaksi. Luulisi jokaisen musiikkia rakastavan ymmärtävän arvostaa sellaista.